14 December 2016

KURKISTUS JOULUISEMPAAN KEITTIÖÖN








 Keittiöstä ei ole tullut otettu montaa kuvaa blogin puolelle. Yksi syy saattaa olla että keittiö ja ruokailutila ovat edelleen keskeneräiset sisustuksen osalta. Altaan ylle tarvittaisiin muun muassa pikaisesti valaisin, mutta kivan oloista ei tunnu millään löytyä. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan 😉 Toisinaan näitä kuvia katsellen näyttää keittiö ihan kivalta, joskus on hyvä katsella omaa kotia linssin kautta nähdäkseen sen toisin silmin.

Viime postauksesta ollaan otettu pieni harppaus kohti joulutunnelmaa. Kasvit ja kynttilät taitavat olla ne ainoat seikat jotka ehtivät meidän kotiin tänä jouluna. Kaapista löyty myös Pentikin porot ja viime vuonna ommeltu Poro-keittiöpyyhe. String hyllyn tyhjensin pitkästä aikaa kaikesta roinasta jota siihen on kertynyt ja heti tuli kevyeempi ilme seinälle. 
Joulun alennusmyynneistä ajattelin hakea esi vuodeksi adventtikynttiläjalan ja joulutähdet. Katsotaan jos joitain muutakin tarttuisi mukaan. Kaameen hintaiset nuo joulukoristeet ovat, jäiks! 

No comments:

Post a Comment