30 November 2015

REMPPAURAKKA JATKUU


 


Pienen hiljaisolon jälkeen täällä taas :) Meidän pikkujoulu meni rempaten. Viikonloppu on mennyt välikaton paneloimisessa. Näin remontin ensikertalaisina sanoisimme että välikaton panelointi on osottautunut ehdottomasti haastavimmaksi osuudeksi. Kaikki ei ole todellakaan mennyt kuin Strömsössä, mutta vihdoinkin ollaan päästy alkuun. Ensimmäinen paneelisatsi jouduttiin viemään takaisin kun se osoittautui kuivumisen jälkeen huonolaatuiseksi ja kun saimme uuden satsin siitä puuttui noin 10 neliötä. Ensimmäistä panelipätkää sovittelimme paikoilleen ties kuinka monta tuntia mutta kun se oli saatu naulattu kiinni alkoi homma vihdoin ja viimein luistaa. Yksi kolmasosa saatiin paneloitu eilen ja homma jatkuu tänään niin kauan kuin puutavaraa riittä. 
Nyt kuitenkin jo huomaa kuinka paljon tila tulee taas muuttumaan kun saadan remppaa viety eteenpäin. Joulu on asetettu Dead Lineksi. Silloin pitäisi yläkerta olla niin valmis kuin vain mahdollista. Katsotaan kuinka käy.

14 November 2015

KYLLÄ SE ON UPEA


Kyllä se on upea!

Ei muuta tällä kertaa. Mukavaa lauantai iltaa ♡

13 November 2015

50 SHADES OF GREY



Makuhuoneessa on tapahtunut jälleen pieniä muutoksia näistä kuvista. Sisustusvimma on toden teolla päällä. Olemassa olevat huonekalut, taulut, lamput, piensisustustavarat muuttavat paikkaa jatkuvalla syötöllä etsiessään oman paikan. Yksi pitkään haavessa ollut hankita on kuitenkin tehty. Vitan Eos valaisinta olen ihastellut jo muutaman vuoden ja nyt päätin sen vihdoin ja viimein hankkia viime jouluna saadulla lahjakortilla. Kiitos rakas joululahjasta <3 

Harmaan eri sävyt ihastuttavat ja erityisesti siniseen taittuvat sävyt. Joten näitä sävyjä pitäisi ujuttaa seuraavaksi makuhuoneeseen.

12 November 2015

MIELESSÄ JUURI NYT



Tuoli // Täältä, Lakanat // Täältä, Kansiot // Täältä, Kori // Täältä, Valaisin // Täältä, Lasilaatikko // Täältä, Paperilaatikot // Täältä

10 November 2015

AAMIAISELLA




Opin vasta nauttimaan aamiaisesta mutama vuosi takaperin. Mieheni on kova syömään. Jollei joka kolmas tunti ole mitään ruokaa tarjolla tietää että kohta räjähtää - ja silloin ei kenelläkään ole mukavaa. Onneksi hän itse valmistaa sapuskansa sillä muuten joku muu räjähtäisi ;)
Aamiainen - päivän tärkeimmän ruokailun opin syömään miehen paiostuksen alla. Tänä päivänä en voisi olla sitä syömättä, puhumattakaan aamukahvista. Tottumuus asioita kai nämäkin ovat. 

---

Lärde mig att äta frukost först i vuxen ålder. Mannen är kova på att äta och ifall det inte finns mat på bordet var tredje timme kan man vara säker på att ingen har kul efter det. Tur nog så tillreder han själv sin mat för annars skulle någon annan tappa humöret ;) 
Frukost ja, dagens viktigaste rätt enligt vissa, den lärde jag mig äta under mannens press. Idag skulle jag inte kunna tänka mig fungera som människa utan min frukost - och morgonkaffe. Tänk så det kan gå? 

9 November 2015

ODOTETUIN SISUSTUSKIRJA 2015





En ole varmaan kaukana totuudesta jos väitän että sisustusrintamalla tämän vuoden odotetuin kirja on the Kinfolk Home. Itse olen myös kyseistä kirjaa odottanut kuin kuuta nousevaa ja tänään sain vihdoin ja viimein noutaa omani.
Odotukset olivat erittäin korkealla mutta ensimmäisen selailun jälkeen voin hyvin mielin todeta että odotukseni täyttyivät - ehkä jopa ylittyivät.

Kirjassa ei kiinnitetä huomiota sisustustrendeihin vaan kauneiden kotien tarinoihin ja elämään.

Erityisesti pidän kirjan sloganista -
INTERIORS for SLOW LIVING.

Tästä minunkin pitäisi pitää enemmän kiinni. 


6 November 2015

VARJOLEIKKI

 
Vielä parisen viikkoa sitten kotiimme tulvi isoista ikkunoista valoa. Lämmin valo joka toi mukanaan varjoja. Nyt tuon valon ja varjojen määrä on melkeinpä olematonta. Kevättä ja varjoleikkejä odotellessa..
 
Tästä kuvasta pystyy aika hyvin havannollistamaan meidän valitseman parketin sävy. Valkovahattu saarni <3

5 November 2015

RUOKAILUTILASSA

 


Tiedättekö? Ensimmäiset listat ovat löytäneet paikoilleen. Miten paljon viimeistellymmältä näyttää nurkat, tai täsää tapauksessa ikkunan reunat :) Granitista löysin puiset astiat jossa olen säilyttänyt hedelmiä. Isompi astia keittiösaarekkeella ja pienempi keittiönpöydällä. Sitä tulee helpommin syöty hedelmiä kun ovat silmien edessä.
 
Metsästyksessä olisi tällä hetkellä pari wieniläistä tuoli lisää keittiönpöydän äärelle. Tällä hetkellä käytetyt wieniläistuolit tuntuvat olevan haluttua tavaraa sillä hinnat ovat nousseet taivaisiin. Itse en maksa montaa kymmentä euroa huonokuntoisesta tuolista jota joutuisin kunnostamaan useamman työpäivän.
 
---
 
Vet ni? Fösta listorna är uppsatta. Renoveringen går långsamt framåt nu, men som tur går det framåt i alla fall. Det är lite sjukt hur mycket några lister kan gör åt helhete, de sätter verkligen pricket över i:et. Fynda tre ljuvliga träskålar från Granit under Stockholmbesöket. Just nu har de fyllts med diverse frukter. Viktigt att tanka i sig tillräckligt med vitaminer speciellt nu under de mörkaste månaderna och så länge frukterna är lättilgänglifga äter man dem även oftare.
 
Letar för tillfället efter ett par till wienstolar till matbordet. Tyvärr har priset på begangnade wienerstolar stigit upp till skyn, så jag fortsätter att leta tills jag hittar till en bra prislapp.

2 November 2015

SYKSYINEN MARRASKUU

 
Ajatella että eletään jo marraskuuta! Kohta onkin aika alkaa miettimään joululahjoja ja joulukorttien askarelua :) Itse tulen viettämään koko jouluviikon ja uuden vuoden töitten merkeissä, mutta kai sitä kuitenkin pitää muutama lahja hankkia rakkaimilleen.
 
Pimeiden iltojen myötä olen taas alkanut polttaamaan kynttilöitä enemmän. Syysiltojen paras piristys onkin heittää lenkki pirtsakassa syysilmassa, saunota ja käpertyä sohvalle villasukat jalassa, hyvä kirja kädessä ja sytyttää kynttilöitä ympärilleen. 
 
---
 
Kan inte riktigt ta till mig att det redan är november. Snart bör man redan börja fundera på julklappar och julkortspysse. Själv kommer jag att spendera julveckan och nyåret i arbetets tecken men några julklappar vill man ju ge åt sina allra käraste.
 
Nu bär kvällarna även är rekordmörka har det gått åt ljus i mängder. Höst för mig betyder i allra högsta grad hemmamys i mängder (bara man hittar tid till detta :D). Något annat som jag diggar med höstkvällar är att ta en länk i friska höstluften, hoppa i bastun och sedan krypa ner i soffan med yllesockor på sig, en bra bok i handen och massvis med tända ljus runomkring. Mysigt bara värre ;)